Intohimo ja asiantuntemus, joka tekee sen mahdolliseksi
Toimitusjohtaja & Perustaja
Dronealan ammattilainen, joka vastaa yrityksen strategisesta suunnasta ja asiakasprojekteista.
Yrityksen synty on tarina siitä, miten onnistuin yhdistämään kaksi minua kiehtovaa asiaa: dronejen ajamisen sekä suunnittelun, erityisesti 3D-mallintamisen. Minua on aina kiehtonut kulkuneuvojen ajaminen sekä hallinta. Olen ajanut erilaisia työkoneita sekä aiemman merikapteenin urani aikana merialuksia lossista ja katamaraanista aina isoon rahtilaivaan saakka. Elämä merellä, ei kuitenkaan vastannut pitkän tähtäimen odotuksiani ja siirryin toisen intohimoni suunnittelun pariin. Laivasuunnittelu oli hyvin mielenkiintoista, mutta matka suunnittelupöydältä valmiin tuotteen näkemiseen, tuntui liian pitkältä ja suunnittelu-urani jatkui koneistamolla, jossa projektit ovat nopeatempoisempia ja oman suunnitelman onnistumisen pääsi nopeasti näkemään valmiina tuotteena.
Päivätyön rinnalla olin pyörittänyt pienimuotoista yritystoimintaa jo pidempään ja vaikka nautin työstäni haaveilin isommasta vapaudesta ja mahdollisuudesta kehittää taitojani laaja-alaisemmin eri ympäristöissä.
Kiinnostus dronejen lentämiseen ja niiden nopea kehitys avasi täysin uusia mahdollisuuksia, kun droneja pystyi lentämään entistä tarkemmin ja ahtaammissa paikoissa. Innostuin asiasta ja hyppäsin mukaan uuteen alaan, jossa näin mahdollisuuksia uusille innovaatioille. Olen ollut mukana kehittämässä uusia dronejen käyttöalueita ja monet näistä ovat ensimmäisiä Suomessa ja mahdollisesti koko maailmassa. Nautin erityisesti dronejen viemisestä haastaviin kohteisiin, vaikka nuoruudessa peliohjain kädessä vietetyt tunnit, ei ainakaan vanhemmista olleet järkevää ajankäyttöä, maksavat ne nyt itseään korkoineen takaisin, kun dronea lennetään yhä haastavammissa paikoissa tehtaiden ja tuulivoimaloiden sisällä.
Yritykseni yhdistää nämä kaksi alaa, joissa koen osaamiseni ja intohimoni kohtaavan. Erilaisten projektien kanssa työskentely ja ongelmien ratkaisu sekä innovaatioiden kehittäminen on upeaa, sillä saan tehdä työkseni asioita, jotka minua työelämässä motivoivat eniten.
- Joni Sainio, Perustaja
Ota yhteyttä ja keskustellaan, miten voimme auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi.
Pyydä Tarjous